sunnuntai 7. elokuuta 2016

Uistelemassa Juurusvedellä 6.8.2016

Eilinen aamu menikin töiden merkeissä. Forecan sääennustetta tuli seurailtua koko aamu ja lopulta se näytti siltä, että vesille päätettiin lähteä. Kalastusvälineet kannettuani autoon, kurvailimme huoltoasemalle ja veneen tankin tankkaus täyteen. 12 litran tankkiin sopi 7 litraa, joka taitaa olla itseasiassa kahden viimeisen uistelureissun polttoainemenekki.

Rannassa äkkiä tavarat veneeseen ja vesille. Keli oli kohtuullinen, tuulikin väheni illan mittaan.



Tälläkertaa neljä vapaa vetoon, luvassa olisi mahdollisuus kuuteen vapaan mutta omistuksessa vain neljä. Hankintoja siis tehtävänä vielä jossain välissä. Vaappuja vetoon, kaikki taasen omatekemiä. Ensimmäisenä veneessä kävi pikkuinen kuha, laskin varovasti takaisin kasvamaan. Seuraavan koko pysyi samana, kalana tosin hauki. Taas päästin takaisin kasvamaan ja matka jatkui. Seuraavaksi kiinnitin huomiota yhteen vapaan, joka näytti raskaammalta kuin muut. Tilanne ei hetkeen muuttunut, niin päätin kelata ylös. Plaanari veneeseen ja kelaamaan, raskaalta tuntuu, mutta ei isommin pistä vastaan. Kuha sieltä siiman päästä löytyikin, äkkiä veneeseen ja mitta käteen. 47cm, toinen mittakuha tälle kesälle.

Kuha

Ottivaappu


Sittenpä kuluikin hetkinen ilman isompia tapahtumia. Kunnes melkein yhtäaikaa kaksi plaanaria alkoi jätättämään melkein yhtäaikaa. Parempi puolisko otti hoitakseen toisen vavan ja itse otin toisen. Huomattavaa vastaanpistämistä koko ajan, raskaahko kelata ylös. 5-10metriä veneen takana sitten napsahti siima poikki stopparileikarin ja perukkeen väliltä. Haukihan siellä oli riehunut, jäi pintaan hetkeksi ja tuo äskeisen kuhan antanut vaappu jäi suupieleen.. :/
No, ei se auttanut, toinen vapa omiin käsiin ja kelaamaan, täälläkin potkimista tuntui melkoisesti ja veneen vierelle saatuani paljastui haueksi. Ennenkuin kerkesin nostaa veneeseen, pisti riehumiseksi ja karkasi. Niin muuten karkasi pikkuplaanarikin, jota sitten yritettiin metsästää loppujen vapojen ollessa vedossa. Lopulta plaanari saatiin veneeseen ja pääsin tutkimaan tuhoja rauhassa. ilmeisesti riehuessaan, vetopaino on tippunut ja plaanari pääsi kalan silmille. Plaanarin takapään leikari ja lukkopaketti on sotkeutunut perukkeen lukkoon joka oli vääntynyt. Plaanarin kiinnike rengas ilmeisesti katkennut tai oiennut kalan voimasta ja lukko irtosi, siksi plaanari pääsi karkuun.

Päätöksenä, että jätetään kaksi vapaa vetoon ja korjaillaan loppujen välineiden viat kotona. Kuvia en joutanut ottamaan härdellin keskellä. Jatkettiin uistelua ja käännettiin samalla nokkaa kohti kotia. Vastaan tuli kapeampi, melko matala kohta niin sanoin nostavani loputkin ylös. Vapa nytkähti juuri ennen kuin kerkesin ottaa käteen, ja mielenkiinnolla kelaamaan sisään. Siiman päässä ei tuntunut isompaa liikettä, kuha sieltäkin lopulta löytyi. Mittaakin oli 44cm, niin päätin ottaa toisen kaveriksi kalasankoon.


Toinen kuha ja ottivaappuna melkein kokomusta punaisella mahalla

Viimeinen vapa olikin tyhjä ja päästiin ajelemaan venerantaan. Tavarat kasaan ja kalojen suolestus. Kotona kuhat pääsikin melkein suorilta suolattavaksi ja Muurikan sähkösavustimeen.

Kuhat
Lopputulemana ihan mukava kalareissu, vaikka kalustotappioiltakaan ei vältytty. Mutta nehän kuuluvat asiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti