perjantai 26. elokuuta 2016

Jorinoita väliin.. :)

Nyt onkin päässyt kirjoittelu jäämään useammaksi päiväksi unholaan. Kirjoittelen edes välipostauksen, vaikkei varsinaisesti mitään isompaa aihetta ole.
Blogiaiheiden kirjoittamista ja tekemistä tällä viikolla pääsi häiritsemään niin työt, kuin myös esim pojan sairastelu. Viettipä parempi puolisko yheden yön osastollakin pojan kanssa, mutta onneksi vain seurannassa. Sekin homma hoidossa ja pojassakin virtaa tuntuu riittävän entiseen malliin.

Käytiin itseasiassa eilissä iltana naapurin kanssa tutustumassa squashin maailmaan. Varattiin kenttä ja mailat + pallo puoleksi tuntia. Täytyy sanoa, että äkkinäiselle yllättävän hankalaa ja huonokuntoiselle rahtarille käy äkkiä kunnon päällekkin. Ei siinä, puolessa tunnissa sai jo vähän juonesta kiinni, niin eiköhän ensi viikolla taas käydä kokeilemassa uudelleen.

Tänään töiden jälkeen sitten keli taas suosi ja aurinko paistoi oikein kauniisti. Aika siis ulkoiluttaa husqvarnaa ja leikellä numet lyhyemmäksi. Puhelimen s-health ohjelma näytti leikkuuajaksi vajaata 30min ja kuljetuksi matkaksi 2 kilometriä. Yllättävän paljon sitä pihaa kiertäessä kertyy askelia siis.


Pitihän sitä toki pestä molemmat autotkin, niin on taas mukavampi ajella. Vaikka eihän ne toki ihan älyttömän likaiseksi olleet vielä päässeetkään. :)






Sitten tulikin käytyä vajaan neljän kilometrin kävelyllä vielä illan kuluksi. Pitäisi kieltämättä selvitä useamminkin liikkumaan ja on sitä viime aikoina tullut yritettyäkin enemmän. Kiersin lopulta pihassakin rinkiä, että sain viime kesän askelennätyksen rikottua.



Mites lukijoiden ilta, onko tullut nautittua hyvästä kelistä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti