tiistai 27. joulukuuta 2016

Joululahjoihin perehtymistä


Joulu olisikin takanapäin ja vuodenvaihde lähestyy. Kiirettä pitänyt niin kotona kuin töissäkin. Jouluna tuli syötyä hyvin ja käytyä sukuloimassa useampana päivänä. Joulupukkikin kävi jokusen paketin tuomassa jokaiselle. Kirjoittelen mielenkiintoisimmasta omasta ja pojan lahjasta.

Itse sain Zeklerin 412RD kuulevat radiokuulosuojaimet. Tullut muutaman kerran asiasta puhuttua ja googleteltua, niin näköjään joulupukki pistänyt korvan taakse. Kyseessä siis fm- radiolla varustetut kuulosuojaimet. Kuuleva ominaisuus on totteutettu mikeillä ja saa käyttöön tai pois omasta napistaan. Napissa myös volumesäätö ko. ominaisuudelle. Näistä löytyy myös kuulokeliitäntä, eli musiikkia saa kuulumaan puhelimesta tai kannettavasta soittimesta.
Ensituntuma heti laatikosta otettua, oli se että todella jämäkän ja viimeistellyn oloiset ovat. Äänenlaatu on hyvä musiikkia kuunnellessa ja radio pikakokeilulla kuuluu hyvin. Tutustutaan tarkemmin kunhan pääsee tositoimiin näiden kanssa.


Zekler 412RD kuulevat kuulosuojaimet

Käyttökytkimet

Zekler

Pojalle pukki toi täyden sarjan nappularenkaita mönkijään. Rengaskokona 145/70 -6. Rengastyöt joutui tekemään rengasraudan kanssa, rengaskoneeseen tarvitsee olla vähintään 10" vanne jotta saa kiinni.

Uudet renkaat mönkijään
Pukkien nokassa
Alkuun oli mönkijä viritettävä pukkien ja palikoiden nokkaan, että sai renkaat pois paikoiltaan. Kiinnitys napoihin on kolmella pultilla. Ilmat pois renkaista ja rautojen kanssa töihin. Oli muuten kieltämättä hankalampi ja isompi homma kun alkuun ajattelin. Tai oikestaan hankaluuden taisi äkkinäiselle tuoda vanteen pieni koko ja se että sitä ei saanut kiinni mihinkään. Mutta useampi tunti aikaa ja muutama kirosana niin kyllähän ne lopulta vanteille sain. 

Tänään päästiin testaamaan, niin melko huima ero entiseen. Toki ratakin melko karkea, mutta pito parani erittäin paljon varsinkin vetopyörissä. Vauhtia tuntuu saavan huomattavasti enemmän ja enemmänkin tuntuu etupää luistavan. Eli muutos näyttäisi olevan yliohjaavasta aliohjaavaksi. Seurataan tilannetta, voi olla että tasoittuu kunhan rata liukastuu ja siloittuu.

Penkallakin käytiin

Toikos lukijoille joulupukki lahjoja?  :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti